lauantai 5. lokakuuta 2013

Rikoin ostolakkoni ja rakastuin optiseen harhaan

Painonpudotuksestani ei tullut mitään. Sain ruoka-ajat aisoihin ja en enää himoinnut niin paljoa herkkuja. Mutta sairastelun takia en päässyt urheilemaan ja lopputuloksena oli että paino laski kilon alkupainosta, mutta kuitenkin pysyi siinä, ei noussut eikä laskenutkaan.

Katselin alkuviikosta televisiota ja silmääni iski Garnierin mainos pohjustusvoiteesta. Minun oli vain PAKKO saada se. En osaa selittää miksi, mutta koin että se olisi vastaus rasvoittuvaan ihooni ja näkyviin ihohuokosiini.

Matkalla tarttui muutakin mukaan. Tummien hiusten kanssa aloin kaipaamaan myös kunnollista huulipunaa, eli poistuin kaupasta Lumenen Natural Code Smile Boosterin ihanan pehmeä Vintage Red-puna, sekä Blistexin Lip Brilliance -sävyttävä huulivoide.



Pakko saada -tunteeseen liittyi myös netistä lukemani vertaus tämän ja kulttimaineeseen nousseen Benefitin Porefessional-primerin välillä. Bloggaaja totesi jatkossa ostavansa nimittäin mieluummin tämän Garnierin kuin Benefitin tuotteen. Tuon lauseen jälkeen se oli menoa se! Olin pitkään nimittäin miettinyt Porefessionalin tilaamista, mutta hinta oli liian kova, esimerkiksi Sephoran sivuilla hinta oli 30 dollaria. Kallistuin siis paljon mieluummin tämän puoleen, kerta hintaa on puolet vähemmän ja saatavuus aika hyvä (Citymarket).




Inci: Dimethicone, Dimethicone crosspolymer, silica (nano), isododecane, aluminium hydroxide, cl 77491 / iron oxides, cl 77891/titanium dioxide, sisodium stearoyl glutamate.

Itselleni inci on oikeastaan aikamoista sanahelinää, mutta Paula's Choicen incihaun avulla kävin läpi ainesosat, eikä mikään ollut erityisen "paha". Toki en tiedä miten erilaiset ihot tähän silikonipitoiseen sekoitukseen reagoivat, mutta omani ei ole osoittanut ärtymisen merkkejä. 

Primeri muodostaa ihon pinnalle samean kerroksen ja tekee ihosta todella silkinpehmeän ja mukavan alustan meikkivoiteelle. Meikkivoide leviää helposti, ja mikä tärkeintä, kalvo muodostuu ihohuokosten päälle ja estää meikkivoiteen kertymisen ihohuokosiin. Pelkällä primerillä en pärjäisi, koska tämä ei peitä mustapäitä, tekee vain kalvon niiden päälle. Se oli myös plussaa, että punoitusta estävä vihreänsävyinen peitevoide pysyi kokonaisen päivän kasvoilla tämän avulla, eikä iltapäivällä töistä tullessa punottaneet nenänvierustat yhtään. Kokeilin vähän myös luomivärinpohjustajana, mutta päivän mittaan tuntui että silikonia oli mennyt ihan silmiin asti. Luomivärit tosin pysyivät. ;)

Lisäksi tässä on kiva juttu se, että tämä ei lupaa muuttaa ihossa pysyvästi yhtään mitään, vaan tähdentää että tämä on vain optinen harha. Yleensä kaikki lupailevat pysyvää muutosta kaiken muun rinnalla, vaikka tuloksia ei mitenkään voisi tulla.

Kaiken kaikkiaan, uskon tämän tuotteen pysyvän meikkipussissani aika pitkään, ellei merkittäviä ihomuutoksia tapahdu ja naamani räjähdä käsiin...


// MUOKS. Oikoluettu hieman liian myöhään ja korjattu Porefissional -> Porefessional. Noh, saimpahan ainakin päivän naurut.. :D

4 kommenttia:

  1. Multa löytyy muuten molemmat, sekä Blistex että Vintage Red. Tykkään! :)

    On muuten piristävää, että kerrankin ei lupailla ihonhoidollisia ominaisuuksia, kun kerran peittämisestä ja meikkaamisesta on kyse! :) Mun oma iho on ainakin sellainen, että millään ihmeellisellä ainesosalla ei peittävä pakkelikerros sitä parempikuntoiseksi tee, paremmannäköiseksi tietenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintage Redin sävy on tosi nätti ja ihanan syksyisen tumma. Lisäksi se on mukavan kestävä huulillakin.

      Liian usein tosiaankin lukee ylenpalttisia lupauksia koko ihonlaadun muuttamisesta yhdellä voiteella, kerrankin ei. :D

      Poista
  2. Täällä toinen, jonka painonpudotus/elämäntaparemontti/whatever kaatui. o/ Sain neljä kiloa tosi nopeasti pois, mutta siihen tyssäsi ja kohta kyllästyin. Mutta ei haittaa, hyvä on näinkin, kuten varmasti sama sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en saanu ees sitä, tosi hyvä sulle! Mulla neljä kiloa pois olisi ollut jo mahtavaa. Toisaalta, kuten olen kirjoittanutkin, en ollut enää oikein varma pitikö vaaka enää paikkansa, koska tutullani mekaanisella vaa'alla mitattaessa olin jo kolme kiloa alkupainoa laihempi. Mutta parasta oli se, että oppi syömään aamiaisen ja vähentämään herkutteluja. :) En siis tunne olevani häviäjä tässä kisassa itseäni vasaan, hyvä ettet säkään!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...