perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kesää odotellessa

Mites muut? Minä ainakin olen mielettömän innoissani tulevasta kesästä, kohta porottavasta auringosta, terasseista, rantapäivistä, pitkistä yöttömistä öistä ja erityisesti valosta. Kesällä aion vain olla ja nauttia, sekä ulkoilla niin paljon kuin mahdollista.



Aloitin tänään virallisen kesä(loma)fiilistelyn meikkaamalla itseni kuin olisin lähdössä terassille tai rannalle kavereita tapaamaan.


Kokeilin tähän meikkiin ensimmäistä kertaa tehdä pohjan pelkästään Zuiin kukkaismeikkipuuterilla ja se teki miellyttävän kevyen tuntuisen ihon. Iho ei todellakaan näytä pakkeloidulta, mutta peittävyyttä olisi voinut olla enemmän. Tummat silmänaluset olisin ainakin voinut piiloon laittaa peiteaineella...

Ja ennen kuin kukaan ajattelee että olen ylläolevaa kuvaa muokannut posken kohdalta Photoshopilla, tuo kissojen kiipeilyteline kaareutuu ihan oikeasti tällä hetkellä tuolla tavalla. :D


Silmiin tein ensin rajauksen valkoisella kajalilla, jonka päälle levitin applikaattorilla Coastal Scents Ultra Shimmer -paletista sekoittamaani sinistä sävyä. Sisänurkkaan laitoin Too Facedin Joy to the Girls -paletin sinistä Joy -sävyä. Rajasin silmät Tamperemiitin goodiebagista löytyneellä Lumenen mustalla Blueberry-rajaustussilla. Ripsissä tällä hetkellä vakikäytössä oleva Too Facedin LashGASM -ripsiväri.

Posket varjostin aurinkopuuterilla, mitä sudin myös ympäri naamaa, aivan kuin kesällä! :) 


Loppuun kesäfiilistelykuva muutaman vuoden takaa Ahvenanmaan kesästä. Meillä on kavereiden kesken ollut muutamana vuotena tapana lähteä viikoksi Ahvenanmaalle kalastamaan ja nauttimaan auringosta, mutta tulevana kesänä emme sinne ehkä menekään, vaan suuntaamme Norjan vuonoille! Odotan reissua innolla ja olen jo tutkinut erilaisia rinkkavaihtoehtoja ja miettinyt vaelluskenkien valintaa... :) 


Mites muilla, onko terassimeikit jo testattu ja rantapäivien ripsarivalinnat tehty? 

2 kommenttia:

  1. Oi, Norjaan! Olen vain kerran hyvin, hyvin lyhyesti käynyt Norjassa (Lapin reissulla) ja teki todella lähtemättömän vaikutuksen minuun. Olisi ihana päästä sinne joskus ihan kunnolla.

    Ihanan kesäinen meikki! Minä en vielä ole ihan kesämoodissa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että Norja ja Lapin kesä tekisi mullekin yhtä lähtemättömän vaikutuksen! :) Kesä kolkuttelee jo ovilla, nyt pastellia nassuun (ja kynsiin). ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...